Tervehdys pitkästä aikaa
Aikaa edellisestä kirjoituksesta on ehtinyt kulua jo pitkä tovi. Keväinen sairauslomani jatkui pitkään, ja jatkuu edelleen. Vuosi 2021 on ollut erikoinen vuosi.En ole pitkään aikaan ollut sellaisessa kunnossa, että olisin voinut kirjoittaa. Viimeisen lähestulkoon puolen vuoden ajan, olen lähinnä maannut sohvalla. Olen ollut sairaana, enkä ole kyennyt normaaliin elämään. Keho ja mieli on ollut koetuksella.
Nyt, pitkästä aikaa, tuntuu siltä, että olen saamassa jonkinlaista otetta normaalimmasta arjesta. Ajatukset juoksevat hieman paremmin ja olen asteen energisempi. En valehtele, olen edelleen todella väsynyt ja pusken eteenpäin päiväunien voimalla.
Kirjoitin helmikuun ensimmäisenä päivänä viikon ajatukseen iloa tuottavien asioiden tekemisestä. Loppuun kirjoitin seuraavanlaisesti: "Kuitenkin koen nyt tuon lauseen (tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa) isompana kokonaisuutena ja lähivuosiin mahtuu varmasti muutoksia kohti kokonaisvaltaisempaa ilon elämää."
Tuo ajatus on kulkenut mielessä myös tämän sairausloman ajan. Se on alitajuntaisestikin laittanut muutosten pyörät pyörimään. Olen lopettanut työssäni ja olemme ostaneet uuden kodin. Kotimme on matkailuauto Frankie, joka kuljettaa meitä uusiin seikkailuihin.
Vaikka se välillä on haastavaa, muistetaan tehdä asioita, jotka tuottavat iloa. Uskalletaan tehdä päätöksiä ja suuriakin muutoksia. Uskotaan, että elämä kantaa.
Kuullaan taas pian, hyvää vointia syksyysi!
Kommentit
Lähetä kommentti