💡Viikon ajatus:Kiitos Helsinki
Elämäni parhaimpia asioita on ollut muutto Helsinkiin ja Helsingissä vietetyt vuodet. Ollaan mieheni kanssa viihdytty todella hyvin ja tunnettu olevamme juuri oikeassa paikassa.
Olen näiden vuosien aikana muuttunut uskomattoman paljon. Olen kehittynyt ihmisenä, saanut elämääni uusia ystäviä ja ehkä voisi sanoa, että olen kasvanut aikuiseksi. Ystäväni sanoin: Helsingissä elämä aukesi.
Muutaman päivän päästä Helsinki jää taakse, kun muutetaan toiselle paikkakunnalle. Emme muuta kauas, mutta muutos tuntuu silti isolta. Kohta emme enää ole helsinkiläisiä emmekä asu Lönnrotinkadulla. Lönkka tulee kuitenkin olemaan sydämeni paikka, loppuelämäni ajan.
En sano Helsingille hyvästi. Sanon kiitos, nähdään taas.
♡Anniina
Kommentit
Lähetä kommentti