Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Viikon ajatus: Kiitos Helsinki

💡Viikon ajatus: Kiitos Helsinki Elämäni parhaimpia asioita on ollut muutto Helsinkiin ja Helsingissä vietetyt vuodet. Ollaan mieheni kanssa viihdytty todella hyvin ja tunnettu olevamme juuri oikeassa paikassa.  Olen näiden vuosien aikana muuttunut uskomattoman paljon. Olen kehittynyt ihmisenä, saanut elämääni uusia ystäviä ja ehkä voisi sanoa, että olen kasvanut aikuiseksi. Ystäväni sanoin: Helsingissä elämä aukesi. Muutaman päivän päästä Helsinki jää taakse, kun muutetaan toiselle paikkakunnalle. Emme muuta kauas, mutta muutos tuntuu silti isolta. Kohta emme enää ole helsinkiläisiä emmekä asu Lönnrotinkadulla. Lönkka tulee kuitenkin olemaan sydämeni paikka, loppuelämäni ajan. En sano Helsingille hyvästi. Sanon kiitos, nähdään taas. ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Viikon ajatus: Muuttolaatikoiden keskellä

💡Viikon ajatus: Muuttolaatikoiden keskellä Täällä elellään taas muuttolaatikoiden keskellä. Muutettiin viimeksi vuosi sitten, joten pakkaus on tuttua puuhaa. Laatikoiden keskellä on aikaa pohtia ja puuhata. Tällä kertaa muutto on hieman erilainen. Vaihdetaan paikkakuntaa ja muutetaan hieman pienempään asuntoon. Tällä kertaa sitä jotenkin tarkemmin punnitsee mitä tavaroita sitä oikeasti tarvitsee, liika tavara yleensäkin ahdistaa.  Laatikoiden keskellä eläminen on mielenkiintoista. Samaan aikaan kaipaa juuri niitä tavaroita, jotka on ehtinyt pakata isoimman laatikon pohjalle, törmää laatikon kulmaan ja tuijottelee ympärillä olevia laatikkovuoria. Samaan aikaan laatikot merkitsevät jotain suurta, tulossa olevaa muutosta.  Näyttää siltä, että minusta tulikin ihminen, jonka elämään kuuluu monia muuttoja. Tämä ei ole niistä viimeinen. Mahtavaa viikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Viikon ajatus: Haaveissa kasvimaa

💡Viikon ajatus: Haaveissa kasvimaa Muutamme piakkoin ja olen jo jonkin aikaa haaveillut pienestä kasvimaasta. Tässä kohtaa on kyse kesällä parvekkeelle tulevista istutuksista. Ensin pitäisi kuitenkin vähän opiskella aihetta. En ole ennen kasvattanut mitään, paitsi lapsena mummun avustuksella tomaatteja. Tomaateista haaveilen nytkin. Lisäksi haluaisin parvekkeelle salaatteja, yrttejä ja mansikoita. Aviomies mainitsi paprikan ja tynnyriperunat. Nähtäväksi jää mitä kaikkea parveke mahdollistaa. Parvekkeelle tulee myös muita kasveja ja kukkia. Sisko on luvannut tehdä makramee-amppeleita. Ihanaa! Haaveissani parvekekasvimaa on pieni vihreä keidas, josta saa haettua salaattiin tuoreita aineksia, napsittua mansikoita välipalaksi ja nautittua aamukahvit auringossa. En malta odottaa! Haaveilevaa viikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Viikon ajatus: Asiat, jotka tuovat iloa

💡 Viikon ajatus:  Asiat, jotka tuovat iloa Tee asioita, jotka tuovat sinulle iloa. Olen kuullut sanat monesti, mutta heräsin ajattelemaan niitä enemmän oikeastaan vasta tänä vuonna. Uuden vuoden alkumetreillä aviomiehen sairastuminen järkytti maailmaani ja avasi silmiäni. Toipumisen päästyä vauhtiin, sitä vääjäämättä ajatteli ja katsoi asioita eri tavalla. Miten tulisi elää, mitä tehdä toisin, millaisia ajatuksia vaalia. Päivitin haaveitani ja tavoitteitani, koin roppakaupalla kiitollisuutta, hankin itselleni värikkään voimamekon ja pidin aviomiestäni kädestä enemmän kuin menneinä vuosina yhteensä. Asioiden, jotka tuovat meille iloa, ei tarvitse olla isoja ja ihmeellisiä. Ne voivat, ja saavat, olla pieniä arjen välähdyksiä. Kuitenkin koen nyt tuon lauseen isompana kokonaisuutena ja lähivuosiin mahtuu varmasti muutoksia kohti kokonaisvaltaisempaa ilon elämää. Toivon sinulle hyvää viikkoa, pysähdythän nauttimaan ilon hetkistä. ♡Anniina Facebook Instagram YouTube