Siirry pääsisältöön

Viikon ajatus: Patsaita eläville

 💡Viikon ajatus:

Patsaita eläville


Katsomme mieheni kanssa television puolelta ainoastaan Vain elämää-sarjaa. Pidämme molemmat musiikista sekä tarinoista ja siitähän sarjassa on kyse. Vaikka kaudella olisi itselle vieraampia artisteja, kuulee silloin juurikin erilaisia ajatuksia, näkemyksiä ja tarinoita.

Reino Nordinin päivässä oli ajatuksia herättävä kohta. Reino kertoi edesmenneestä isoisästään ja totesi, että elävillehän niitä patsaita pitäisi pystyttää.

Minuun ajatus kolahti ja liikutuinkin siitä. On tietenkin tärkeää myös muistaa jo edesmenneitä rakkaitamme, mutta eikö olisi hienoa kertoa läheisille kuinka tärkeitä he meille ovat, vielä kun he ovat täällä kanssamme?

Usein ajattelemme, että kyllä läheisemme tietävät kuinka paljon heistä välitämme ja mitä he meille merkitsevät. Saatamme pitää itsestäänselvänäkin tätä asiaa. Toivoisin kuitenkin itse, ettei myöhemmin koskaan tarvitsisi miettiä tiesikö joku läheiseni kuinka paljon välitin, rakastin ja arvostin. Minusta on oivaltava ajatus ihmisten elinaikana juhlistaa heitä, kertoa tunteista ja pystyttää niitä patsaita.

Kukaan meistä ei tiedä montako päivää meillä on maailmassa jäljellä. Tänään on täydellinen päivä elää ja kertoa läheisille miksi juuri he ovat niin erityisiä ja kuinka paljon välitämme.

Kenelle elävälle sinä pystytät tänään patsaan?

♡Anniina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Roadtrip Impirantaan

Tervehdys! Oli aika muuttaa maisemaa ja niinpä Frankie lähti toistaiseksi viimeiselle roadtripilleen. Uusimmalla videolla näet reissumme lännestä pohjoiseen, kun matkasimme kesämökillemme  Impirantaan . Kiitos, kun katsot! Mukavaa alkukesää! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube