Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Viikon ajatus: Pikkujoulun aikaa

💡Viikon ajatus:  Pikkujoulun aikaa Joulu alkaa pikkuhiljaa hiipiä mieleen. Yhtäkkiä huomaa ripustavansa jouluvaloja ja koristeita sekä polttavansa entistä enemmän kynttilöitä. Parit pikkujoulutkin on vietetty. Ennen tiukentuneita rajoituksia vietettiin pikkujoulua siskoni luona. Yllätettiin toinen siskoni vain saapumalla paikalle (yllätystä oli vaikea pitää, mutta onnistuttiin!). Saman vuorokauden aikana paistettiin nuotiolounasta lumisissa maisemissa ja käytiin sieniretkellä vehreässä metsässä. Paistettiin joulutorttuja ja lämmitettiin hehkuviiniä. Oli mukava nähdä toisiamme. Kuluneena viikonloppuna taasen vietettiin kahdenkeskistä pikkujoulua mieheni kanssa. Luotettiin hyväksi todettuun reseptiin: kasattiin leffakatsomo sohvalle ja maiskuteltiin jouluisia herkkuja. Paistettiin toisen kerran joulutorttuja ja tehtiin palapeliä. (Netflixistä pikkujoulukatsottavaksi sopii hyvin The Christmas Chronicles-joululeffat.) Joulumuorin pajakin on päässyt vauhtiin. Lahjalistoja on tehty ja e...

Viikon ajatus: Erilaisen vuoden harrastukset

💡Viikon ajatus: Erilaisen vuoden harrastukset   Tänä vuonna mieleni on kokenut monenlaisia muutoksia. Olen lyhyen ajan sisällä muuttanut mielipiteitäni ja tapojani. Erilainen vuosi on tuonut erilaisia asioita. Osa muutoksista on liittynyt harrastuksiin. Kerroinkin aiemmin aloittaneeni juoksemisen. Juoksuharrastus on pysynyt arjessa mukana, edistymistäkin on pikkuhiljaa tapahtunut. Toinen uusi harrastus alkoi muutama viikko sitten, aikalailla yhtä yllättäen kuin juokseminenkin. Ostimme mieheni kanssa palapelin ja aloimme näpertää sen kanssa. Palapelin kokoaminen on todella koukuttavaa! Tekemistä ei malttaisi lopettaa. Se on samalla hauskaa ajanvietettä ja hyvää aivojumppaa. Molemmat näistä harrastuksista ovat olleet minulle entuudestaan vieraita ja kumpaakaan en ole ajatellut haluavani tehdä. Kuitenkin molemmista on tullut rakas harrastus. Niin se taas oma mieli yllättää. Onko sinulla uusia harrastuksia tai onko tämä erilainen vuosi tuonut yllättäviä ajatuksia? ♡Anniina Facebook In...

Viikon ajatus: Anteeksiantamisesta

 💡Viikon ajatus:  Anteeksiantamisesta Olen joskus ollut pitkävihainen ihminen. Olen päättänyt etten unohda, jos olen tullut loukatuksi. Etten anna enää ylitseni kävellä. Etten anna anteeksi. Olen myös piinannut itseäni omista virheistäni. Analysoinut tekemisiäni ja keskellä yötä syyttänyt itseäni jostain mitä sanoin väärin monta vuotta sitten. Molempiin näihin esimerkkeihin auttaa sama asia. Anteeksiantaminen. Voimme nimittäin olla vihaisia muille tai itsellemme. Voimme syyttää muita tai itseämme. Voimme olla antamatta anteeksi muille tai itsellemme. Voimme jäädä kiinni pahan olon kierteeseen. Tai, voimme antaa anteeksi. Kummassakin esimerkin vihaisessa olotilassamme teemme hallaa ainoastaan itsellemme. Vihaisten ajatustemme kohteet voivat olla tietämättömiä tunteistamme tai heitä ei asia kiinnosta. Itseämme syyttäessämme, voimme itse huonosti. Kummassakin tilanteessa oma mielemme ja kehomme kärsii. Itselläni ikä tuo joka vuosi lisää armollisuutta. En jaksa suuttua pienistä, ...

Viikon ajatus: Patsaita eläville

  💡Viikon ajatus: Patsaita eläville Katsomme mieheni kanssa television puolelta ainoastaan Vain elämää-sarjaa. Pidämme molemmat musiikista sekä tarinoista ja siitähän sarjassa on kyse. Vaikka kaudella olisi itselle vieraampia artisteja, kuulee silloin juurikin erilaisia ajatuksia, näkemyksiä ja tarinoita. Reino Nordinin päivässä oli ajatuksia herättävä kohta. Reino kertoi edesmenneestä isoisästään ja totesi, että elävillehän niitä patsaita pitäisi pystyttää. Minuun ajatus kolahti ja liikutuinkin siitä. On tietenkin tärkeää myös muistaa jo edesmenneitä rakkaitamme, mutta eikö olisi hienoa kertoa läheisille kuinka tärkeitä he meille ovat, vielä kun he ovat täällä kanssamme? Usein ajattelemme, että kyllä läheisemme tietävät kuinka paljon heistä välitämme ja mitä he meille merkitsevät. Saatamme pitää itsestäänselvänäkin tätä asiaa. Toivoisin kuitenkin itse, ettei myöhemmin koskaan tarvitsisi miettiä tiesikö joku läheiseni kuinka paljon välitin, rakastin ja arvostin. Minusta on oivalta...

Viikon ajatus: Marraskuu

💡 Viikon ajatus: Marraskuu Marraskuussa herää siihen, että jälleen yksi vuosi lähenee loppuaan. On ehtinyt tapahtua monia asioita, muutoksia ja yllätyksiä. Vuotta on enää pari kuukautta jäljellä, kohta edessä on myös vuoden viimeiset juhlat. Lämpimän syksyn jälkeen tuntuu erikoiselta, että on jo marraskuu. Kohta aletaan viritellä jouluvaloja, pohditaan lahjoja ja nähdään tonttulakkien vilahduksia. Marraskuuta piristää kynttilät ja glögi. Sohvalle, peiton alle, tuntuu erilaiselta kömpiä. Saa rauhoittua ja olla. E rilainen vuosi tuo mieleemme myös kaikenlaisia ajatuksia, niitä on hyvä käsitellä ja käydä läpi. Kuten monesti on todettu, vuosi 2020 oli kaikille täysin erilainen mitä odotimme. Tällä kertaa ehkä odotammekin uutta vuotta enemmän kuin koskaan. Vaikka emme vielä tiedä mitä uusi vuosikaan tuo tullessaan, toivon, että pystymme elämään tämän vuoden loppuun rauhallisesti ja löytämään siitä kokonaisuudessaan myös hyviä asioita. Mukavaa loppuvuotta, ihania hetkiä! ♡Anniina Facebook I...