Siirry pääsisältöön

Viikon ajatus: Parempaa mieltä somesta

 💡Viikon ajatus:

Parempaa mieltä somesta

En tiedä teistä, mutta itse olen aika pitkälti riippuvainen puhelimestani. Lyhyillä tauoilla ja hiljaisilla hetkillä, käsi hamuaa puhelinta. Saattaa olla, että tilanne vaatisi ihan tietoista päätöstä vähentää ruutuaikaa, vielä en sitä ole tehnyt. ☺︎

Koska käytän puhelimessani eniten Instagramia ja se on tiedonlähteeni monelle asialle, olen kuitenkin alkanut tarkastella millaista sisältöä seuraan. Instagram on parhaimmillaan ihana alusta, mutta helposti se myös luo paineita, epärealistisia ajatuksia ulkonäöstä ja puhtaasti vaan huonoa mieltä.

Käyn seuraamiani tilejä aina välillä läpi. Lopetan seuraamasta kaikkia, jotka ovat jollain tavalla aiheuttaneet turhaa ahdistusta. Olen myös entistä enemmän ottanut seurantaan erilaisia ja mahdollisimman aitoja ihmisiä. Seuraan kevyitä asioita, mutta myös maailmantilaan vahvasti kantaaottavia.

Samalla olen alkanut tarkastella omaa somekäyttäytymistäni. Toivon aitoutta muilta, joten pyrin siihen myös itse. Toki haluan, että kuvani ovat kivannäköisiä ja tuovat hyvää mieltä, mutta vältän filttereitä ja teeskentelyä. Viime viikolla ihan itseäni haastaakseni julkaisin IG-stooreissa hikisenpunaisen, lenkinjälkeisen naamani. Tätä en olisi tehnyt vielä pari kuukautta sitten. Yllättävän vapauttavaa.

Millainen sinun somemaailmasi on?

♡Anniina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Roadtrip Impirantaan

Tervehdys! Oli aika muuttaa maisemaa ja niinpä Frankie lähti toistaiseksi viimeiselle roadtripilleen. Uusimmalla videolla näet reissumme lännestä pohjoiseen, kun matkasimme kesämökillemme  Impirantaan . Kiitos, kun katsot! Mukavaa alkukesää! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube