💡Viikon ajatus:
Muinaistulien aikaan
"Tulen loiste
illassa pimeässä
luo muiston
ajatuksen menneestä
Mitä pitävätkään sisällään
nuo mystiset
Tulet muinaiset"
Kauan sitten sytytetyillä tulilla oli erityinen merkitys. Niitä sytytettiin merkkituliksi, laivoille tieksi satamaan ja viesteiksi ihmisten välillä. Niillä myös osoitettiin kunnioitusta heille, jotka eivät koskaan palanneet meriltä takaisin.
Nykyisin tulet muistuttavat tästä mereen liittyvästä historiasta sekä kulttuuriperinnöstä ja kokkojen polttamisella halutaan korostaa Itämeren suojelun tärkeyttä.
Muinaistulien iltaa vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna ja tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa itse osallistumaan tähän tunnelmalliseen tapahtumaan. Olimme viikonloppuna kälyni mökillä meren äärellä.
Pikkuhiljaa illan hämärtyessä alkoi syttyä kokkoja ja ulkotulia. Tulet loistivat ympäri rantoja. Istuimme laiturilla ja katselimme maisemaa omien merkkituliemme ympäröimänä.
Alussa nähtävän runon kirjoitin tuliaiskorttiin ja äitini piirsi siihen pohjautuen kortin kuvan. Piirroksessa tulen keskellä ikäänkuin muistoina menneestä, seikkailivat niin viikingit, muinaiset ihmiset, kuin rakastunut pariskunta ja vesillä lipuva vene. Tunnelma oli maagisen mystinen, aivan niinkuin se oli illan hämärässä muinaistulia katsellessakin.
Tunnelmallista uutta viikkoa!
Kommentit
Lähetä kommentti