Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Viikon ajatus: Takaisin polulle

💡 Viikon ajatus: Takaisin polulle Olen hieman eksynyt polulta, myönnän. Olen aiemmin kirjoittanut itselleen puhumisen voimasta, meditaatiosta ja aamusivujen kirjoittamisesta. Kuitenkin viime kuukausina olen itse käyttänyt näitä tapoja vähemmän tai heikommin kuin ennen. En ole meditoinut (satunnaisia, lyhyitä rauhoittumishetkiä lukuunottamatta) pitkään aikaan ja aamusivuja olen kirjoittanut ehkä kerran kuukaudessa. Miten itselleen puhuu, on sekin vähän lipsunut. Havahduin tilanteeseen hetki sitten ja hieman hätkähdin. Onneksi takaisin polulle pääsee kun taas niin päättää. Aion aloittaa itselleen puhumisesta. Aina (ja varsinkin tänä aikana) kannattaa itselleen puhua kannustavasti ja hyviä asioita vahvistaen. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille. Seuraavaksi jatkan taas säännöllistä meditointia ja aamusivujen kirjoittamista. Kaikki nämä tavat tuovat elämään turvaa, parempaa mieltä ja hyvinvointia. Onko teillä tapoja, joilla parannatte hyvinvointia jokapäiväisessä elä...

Viikon ajatus: Narsisseja räntäsateessa

💡Viikon ajatus: Narsisseja räntäsateessa Aamukävelyn reitillä, kanaalin reunalla, on pitkä rivi narsisseja. Olen seurannut niitä jo pitkään. Ensin huomannut niiden vihreät varret, sitten pienet nuput. Joka aamu nuput ovat hieman suurentuneet ja kellertyneet. Narsissit eivät kukkineet vielä pääsiäisenä, mutta ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä aamuna oli tapahtumassa muutos. Tuona huhtikuisena tiistai-aamuna satoi isoja räntälumihiutaleita ja narsissien nuput hehkuivat keltaisena. Yksi kukka erottui joukosta, sen nuppu oli auennut kukintoon. Yksinäinen narsissi räntäsateessa. Tapaus kuvastaa jotenkin niin osuvasti tämän hetken tilannetta, kyllä mekin täältä noustaan ja selvitään, eikö niin? ♡Anniina Yo u can follow me: Facebook Instagram YouTube

Viikon ajatus: Videopuheluita ja elokuvia

💡Viikon ajatus: Videopuheluita ja elokuvia Ollaan käyty tänä vuonna vain kerran kotikotona. Pääsiäislomalla oli suunnitteilla mennä maaseudun rauhaan, nauttimaan metsäkävelyistä, ihailemaan äidin talven jälkeen eloonheräävää puutarhaa ja tietenkin ennen kaikkea olemaan läheisten seurassa. Vaikkei nyt päästykään maaseudun rauhasta nauttimaan, päätettiin silti tietenkin ottaa ilo irti pääsiäislomasta kotona. Rakennettiin olohuoneeseen leffakatsomo. Levitettiin sohva makuuasentoon ja kasattiin kaikki kotoa löytyvät peitot ja tyynyt pehmusteiksi. Siinä kelpasi katsella Bond-maratoni loppuun ja muutamia muita elokuvia. Suositus muunmuassa näille leffoille: Aamiainen Tiffanylla, Avengers: Endgame ja Mortal Engines. Toki myös jo arkeen kuuluvat videopuhelut jatkui. Pääsin kuin pääsinkin äidin keväiseen puutarhaan! Äiti piti virtuaalikierroksen pihalla ja esitteli nupussa olevia ja jo kukkivia kasveja sekä kukkia. Kierroksen päätteeksi juotiin vielä yhdessä kahvit. Vaihdettiin lisä...

Viikon ajatus: Päiväkirjamerkintöjä eristyksistä

💡 Viikon ajatus: Päiväkirjamerkintöjä eristyksistä Aamukävelyt on tärkeä yhteys ulkomaailmaan. Aamuisin on kaunista. Aurinko paistaa, krookukset kukkii, lokit kirkuu. Kevät on täällä. James Bond-leffamaratoni on käynnissä. Ollaan juuri siirrytty 90-luvun Bondeihin. Leffat on hauskaa ajanvietettä, vaikkakin naiskuva leffoissa on lähinnä ärräpäitä nostattavan raivostuttava. Pääsiäisloman vietto mietityttää. Meemikuvan mukaisesti mietin, viettäisikö sen olohuoneessa vai makuuhuoneessa. Äidin kanssa kovin odottamamme Irlannin matka peruuntui. Oltiin osattu odottaa päätöstä, mutta kyyneleethän siinä silti silmiin tuli. Ei ollut vielä meidän aika mennä vihreälle saarelle. Videopuhelut! Miten en ole ennen ymmärtänyt niiden hienoutta! Ollaan vietetty etäsynttärit, syöty kummipojan kanssa aamupalaa (sekä illallista) ja vaihdettu vaan arkisia kuulumisia läheisten kanssa. Parasta. ♡ Miksiköhän kotona ollessa tekee koko ajan mieli syödä? Nälkä tai ei, suolaisen ja makea...