💡 Viikon ajatus: Positiivisen ajattelun hyödyt
Käsi ylös jos positiivisuus ärsyttää!
Jos nostit käden ylös, saanko kysyä miksi? Mikä sinua siinä ärsyttää?
Pari vuotta sitten olisin itsekin varmaan nostanut käden salamana ylös. Mutta en enää. Nykyään ihailen positiivisia ihmisiä ja haluan kannustaa itseänikin ajattelemaan ja toimimaan myönteisemmin. Mielestäni koskaan ei voi olla liian positiivinen. (No okei, onkohan Frendeissä Phoeben treffikumppani Parker jo ylipositiivinen? ☺︎)
Jari Sarasvuokin puhui äskettäin positiivisuudesta ja sanoi hyvin: Tarvitsemme positiivisuuden harhoja. Liian realistiset ihmiset masentuvat. Toki pidän parempana sitä, että positiivisuus on todellista eikä pelkkää harhaa, mutta joka tapauksessa myönteiset tunteet ja ajatusmallit ovat todella tärkeitä.
En ennen siis itsekään kuulunut positiivisten ihmisten joukkoon, mutta kun liityin, olen voinut huomattavasti paremmin. Olen osannut iloita pienistä asioista, unelmoinut suuria ja uskonut omaan osaamiseeni. En myöskään enää hermostu niin helposti enkä viljele ympärilleni pahaa mieltä. Hyödyn muutoksesta siis itse, mutta mikä parasta, niin hyötyvät ympärilläni olevat muutkin ihmiset.
Koska mielestäni on miljoona kertaa parempi kulkea elämää läpi hyvien ajatusten kautta kuin velloa mielipahassa ja toivottomuudessa, toivoisin kaikille enemmän myönteisiä ajatuksia. Toivoisin, että heräisimme ajattelemaan asiaa omalta kohdaltamme: voisiko positiivisempi ajattelu parantaa elämänlaatuamme?
Kenelläkään ei aina ole hyvä päivä eivätkä positiiviset ihmiset (aina) juokse ympäriinsä nauraen ja ruusunterälehtiä heitellen. Ei tarvitsekaan, ei kuulukaan eikä siitä positiivisuudessa olekaan kyse.
Oikeastaan on kyse siitä, miten ja millaisella mielellä haluat elämääsi elää.
♡Anniina
You can follow me:
YouTube
Kommentit
Lähetä kommentti