💡 Viikon ajatus: Päivittäiset rutiinimme
Rutiinit. Pinttyneitä tapoja vai toimivaa elämänhallintaa?
En ole koskaan ollut kovin spontaani ihminen. Viime vuosina olen ajatellut, että sitä luonteenpiirrettä pitäisikin kehittää. Olen myös vähän kontrollifriikki, joten siitäkin syystä olen ajatellut ettei pieni lisäspontaanius olisi huono asia. Samalla olen kuitenkin myös huomannut, että tavat, rutiinit ja tietynlainen samanlaisuus arjessa ovat todella hyvä tapa hallita elämää, varsinkin hyvinvoinnin alueella.
Kun aloin miettiä rutiineja, huomasin, että itselläni on niitä jonkin verran. Olen luonteeltani suunnitelmallinen ja huolellinen, ehkä siksikin mulle on sopinut rutiinit, teen asiat helposti samalla tavalla.
Tärkein rutiinini liittyy iltaan ja aamuun. Mulla on joka ilta sama nukkumaanmenoaika (kello yhdeksän) ja joka aamu sama heräämisaika (kello kuusi). Ilta- ja aamutoimet sujuvat myös samalla kaavalla eli rutiinilla. Jo näillä kahdella rutiinilla on suuri merkitys oman hyvinvointini kannalta. Iltani sujuu rauhallisesti, menen nukkumaan levollisena. Aamuni taasen alkaa mukavasti, olen pirteämpi ja toimin paremmin.
Rutiinit eivät siis ainakaan mulle ole tylsää puurtamista vaan ne auttavat pitämään ajatukset kasassa ja elämän toiminnassa. Pieni spontaanius ja varsinkin rutiinien säännöllinen tuuletus (olisiko jotain tapaa tarvetta päivittää) on kuitenkin myös hyvin tärkeää. Ajatuksia ja tapoja on hyvä säännöllisesti pohtia ja tehdä tarvitsemiaan muutoksia.
Mitä mieltä olette, onko parempi olla rutiininomainen vai hetkessä elävä? Vai olisiko kultainen keskitie tässäkin asiassa paras vaihtoehto?
Kiitos ajastasi, tavataan ensi viikolla.
♡Anniina
You can follow me:
YouTube
Kommentit
Lähetä kommentti