Hymyillään, jooko?
Palaan taas viime vuoteen ja toukokuisen kirjoituksen pariin. Jaoin silloin LinkedIn-kirjoitukseni otsikolla ”Hymyillään, jooko?”. Kirjoitin silloin näin:
Asiakaspalvelutyössä tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Se onkin työn rikkaus.
Kun omat ajatukseni ovat alkaneet muuttua ja käytökseni siinä ohessa kehittyä, olen huomioinut eri tavalla myös muiden ihmisten käyttäytymistä.
Tässä maailmassa, jossa kohteliaisuus katoaa usein kiireen alle, vilpittömän iloisesti hymyilevät ihmiset ovat parasta. Nämä ihmiset vain ovat aika harvassa. Tämän olen huomannut.
En tuomitse vähemmän hymyileviä, koska itsekin vielä vasta opettelen. Yritän hymyillä enemmän ja olla iloisempi kanssakulkijoille. Hymyilyn vähyyden huomaaminen vain yllätti.
Voidaan varmaan kaikki todeta, että hymyilevät kasvot sekä ystävällinen käytös on mahtavaa nähdä ja kokea. Ehkä voitaisiinkin kiinnittää tähän asiaan lisää huomiota omassa käytöksessämme.
Sellaista kirjoittelin hymyilystä viime toukokuussa ja näiden kuluneiden kuukausien aikana olen miettinyt asiaa lisää.
Hymyilyn huomioiminen lähti juurikin asiakaspalvelutyössä olemisesta ja yllätyin oikeasti huomioistani. En edelleenkään halua tuomita tai arvostella ihmisten hymyilemättömyyttä, koska kaikilla meillä on erilaisia syitä siihen. Ja koska huomioin asiassa itseäni ihan yhtä paljon kuin muita, minullakin on asiassa paljon parannettavaa. Laskin kuitenkin siis yhden aamun aikana sadan ihmisen tervehdykset, kiitokset ja hymyt. Sadasta ihmisestä hymyili kolmekymmentä. - Tiesin, että kaikki eivät tervehdi eivätkä kiitä, mitä sitäkin pidän hyvin erikoisena, mutta silti hymyilyn puutteeseen jotenkin kiinnitin erityisesti huomiota. Halusin itse heti muuttaa omaa käytöstäni ja päätin kiinnittää omaan hymyilemiseeni huomiota. Päätin, että jatkossa hymyilen enemmän, olin sitten väsynyt, jännittynyt tai mitä vaan muuta.
Kirjoitin aiemmin affirmoinnista ja silloin kun itse opin tästä tekniikasta, lisäsin siihen myös hymyilyn. Mainitsinkin edellisessä podcast-jaksossa kasvojeni lepoilmeestä, joka on melko tiukka ja jopa vihainen. Siksi olen lisännyt omiin affirmointi-lauseisiini seuraavan: ”Olen hymyilevä ihminen.” Haluan muokata alitajuntaani ja saada itseni hymyilevämmäksi.
Hymy on yleensä tarttuvaa, eikö niin? Miksi emme siis hymyilisi toisillemme ja levittäisi sitä kautta iloisempaa mielialaa ympärillemme. Siitä ei varmasti ole haittaa, päinvastoin.
Kiitos kun luit tämän. Palataan taas pian ja hymyillään kun tavataan. ☺︎
Kommentit
Lähetä kommentti