Lisää joulun odotusta! Tällä kertaa ruoan muodossa. Mun osuus jouluruoista tänä vuonna on bataattiperunalaatikko. (Miehen taas porkkanalaatikko.) Tänä vuonna tehtiin laatikot pakkaseen valmiiksi, koska ennen aaton ruokailua kyläillään vielä parissa paikassa eikä olla siis uunin äärellä ihan ennen aattoa. (Käytin laatikossa valmista bataattisosetta, laatikon voi tietysti tehdä kokonaisesta bataatista, ensin keittämällä ja soseuttamalla bataatit.)
IMELLETTY BATAATTIPERUNALAATIKKO
1200 g bataattisosetta
300 g peruna(sosetta)
0,5 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa
6 dl kauramaitoa
2 tl suolaa
0,5 dl siirappia
Keitä jauhoiset perunat kuorineen kypsiksi, säästä keitinvesi. Kuori perunat ja soseuta. Lisää perunasoseeseen valmis bataattisose. Lisää keitinvettä, soseesta pitää tulla löysän puuromaista. Sekoita hyvin joukkoon vehnäjauho.
Kaada sose voideltuun uunivuokaan. Imellytä 50-asteisessa uunissa yön yli tai noin 7-8 tuntia.
Ota laatikko uunista ja sekoita joukkoon voisula, pikkuhiljaa kauramaitoa sekä suola ja siirappi. Soseesta pitää tulla paksuhkoa velliä.
Kaada seos voideltuun vuokaan, täytä noin puoleen väliin (itselläni oli kaksi kahden litran foliovuokaa). Laita pinnalle voinokareita. Paista 150-asteisessa uunissa pari tuntia.
Oi jouluaatto, tule jo! ☺︎
"I made a casserole for Christmas, from sweet potato and potato. Oh, Christmas Eve, I'm waiting for you..."
Sydämillä, LilSys
PS. You can follow me:

Snapchat: lil.sys
Kommentit
Lähetä kommentti